Tapahtuipa kerran metsässä... - erään valmennuksen tarina

Ihana vanhan jäkälän ja samalleen peittämä kanto keskellä kumpuilevaa metsänpohjaa, jossa sammal ja mustikanvarvut muodostivat harmonisen peiton. Mikäpä olisi ihanaa tässä köllötellä iltapäivän auringon lämmössä, seurata auringon säteiden kiilamaisia muotoja mäntyjen oksien ja neulasten välistä, kuunnella hyönteisten leppoisaa surinaa ja haistella lempeän ilmavirran mukanaan tuomia metsän tuoksuja - havujen, mustikan, kostean puun, vihreiden ruohojen ja heinien tuoksua.

"Täällä sielu lepää! Täällä saan hengittää rauhassa ja ilman paineita. Täällä voin olla rauhassa itseni kanssa, pysähtyä ja palautua." - sanoi karhu itsekseen ääneen samalla syvään huokaisten köllötellessään sammalmättäällä rennosti kantoon nojaten.

Ensimmäiset mustikat olivat juuri kypsyneet ja niiden maku tuntui kielellä taivaalliselta. Ensimmäisten mustikoiden maussa oli jotain taianomaista. Niihin ikään kuin oli tallentunut kaikki kesän lämpö, kesän muistot ja tapahtumat. "Voi kun olisi vielä maitoa, johon voisi mustikat sekoittaa." - karhu huokaisi. Se olisi toki voinut kömpiä kotikoloonsa hakemaan maitotönikän, mutta se ei vain kerta kaikkiaan jaksanut, tai oikeammin halunnut liikkua. Tässä olisi sille juuri nyt hyvä olla. Kukaan ei vaatinut siltä mitään, kukaan ei häirinnyt sen rauhaa ajatella, ihailla ja kummastella ympärillä levittäytyvää maailmaa. Karhu venytteli ja rapsutteli isoa pulleaa, karvaista mahaansa ja otti entistä löysemmän asennon kannon kainalossa.

Karhun rauhan keskeytti oksien rasahtelu, jostain etäältä mutta kuitenkin läheltä. Rasahtelu voimistui ja samalla karhu alkoi erottaa rasahtelun lomasta tuhinaa ja matalaa murinaa. Varvut alkoivat heilua karhun näkökentässä. Auringon säteet sattuivat osumaan karhun silmiin juurii sen verran hankalasti, ettei se tahtonut silmiään siristämälläkään ensin erottaa kuka tuo lähestyvä tuhiseva ja muriseva otus oli.

"Perkele!" -sanoin tuhinan ja murina aiheuttanut olento sen saavutettua lopulta samaisen sammalmättään, jossa karhu nyt hieman närkästyneenä joutui lopulta ryhdistämään asentoaan ja toivottamaan tulijan tervetulleeksi.

"Hei Mäyrä." - sanoi Karhu. "Mikä nyt mieltäsi painaa tänään tällaisena levollisena iltapäivänä?". Karhu oli toisaalta utelias, toisaalta se jo itseasiassa arvasikin, mikä Mäyrän mieltä painoin. Karhu ja Mäyrä kun työskentelivät samassa työpaikassa, saman organisaation alaisuudessa, samojen pomojen - Haukan ja Hillerin - alaisuudessa.

Mäyrää kismitti. Sille oli liian tavallista ottaa helposti niin sanotusti pulttia asioista, joita sen mielestä johdettiin huonosti, vain numeroilla - käpyjen määrillä, unohtaen samalla kaikkein tärkeimmän koko metsänosaston asiantuntijoiden osaamisen, kokemukset, tunteet ja ylipäätään se, miten henkilöstöjohtamista tulisi tehdä - ei vain pykälien, ja säädösten varjolla vaan kuunnellen, aidosti osallistaen, uskaltaen myös kyseenalaistaa omaa ajatteluaan, reflektoiden ja luovasti kokeillen.

Myyrä itse uskoi eräänlaiseen unelmoimisen voimaan, jossa tärkeimpänä nähtiin se hyvä, jota tavoiteltiin, uskallettiin maalailla unelmien toimintaa ja palveluiden tuottamista ja jossa vasta tämän unelmoimisen jälkeen lähdettiin toimimaan. Sitä risoi suuresti pelkkä numeroihin, käytettävissä olevien käpyjen määriin jumiutuminen. Mäyrää raivostutti, että numeroita ei nähty välineinä vaan itse tarkoituksena, pykäliä vain sokeasti noudatettavina normeina. Sitä ärsytti elävien olentojen tarpeiden unohtaminen ja se että unohdettiin oikeasti johdettavan eläinasiantuntijoita, joilla on hurjan suuri osaamisresurssi tuottaa yhteistä hyvää, parantaa toiminnan laatua, kokeilla luovasti uusia tapoja tehdä, ja ajatella mikä tärkeintä palveluita olentoja auttavina ja tukevina asioina.

Mäyrä uskoi ajatukseen "If there is a will there is a way". Mäyrä uskoi, että perusteltu hyvä tavoitelita on tärkeämpää kuin tiukkapipoinen suhtautuminen sääntöihin. Mäyrä ei tarkoittanut, etteikö säännöistä pitäisi lainkaan välittää. Ei, se kunnioitti sääntöjä ja ymmärsi niiden tärkeyden - säännöt palvelevat kaikkien hyvää, säännöt auttavat toteuttamaan asioita tasapuolisesti, säännöt turvaavat kaikkien oikeuksia. Mäyrä vain katsoi, että sen sijaan että asioita katsottaisiin ensin vain sääntöviidakon kautta, niitä katsottaisiin ensin elävien olentojen tarpeista ja hyvästä käsin. Jos jokin asia oli perustellusti ja tutkitusti eläville olennoille hyväksi, tuli sääntöjä hyödyntää, että tämä asia saataisiin toteutetuksi.

Karhu kuunteli Mäyrää rauhallisesti. Se tunnisti tasan tarkkaan mistä Mäyrä oli kimpaantunut ja mikä sitä ärsytti. Karhua itseäänkin olivat ärsyttäneet samat asiat. Se myös oli yrittänyt saada Haukkaa ja Hilleriä näkemään, että entistä parempaa palvelua metsän asukkaille saataisiin sillä, että vaihdettaisiin näkökulmaa sääntöpriorisoivasta eläviä olentojen hyvää priorisoivaksi. Se ei ollut onnistunut siinä. Sekin oli ollut turhautunut, menettänyt työilonsa, kokenut ettei sitä ymmärretty - tai haluttu ymmärtää, koki itseään pidettävän rasittavana. Se oli myös kokenut itsensä turhaksi, miettinyt osasiko ollenkaan enää työtään, oliko sillä lainkaan merkitystä. Se ei saanut kysymyksiään läpi, se ei myöskään saanut palautetta työstään: mistä asioista hänen työssään pidettiin, mitä osaamista hänessä arvostettiin, missä hänen taidoillaan nähtiin olevan hyötyä, millä keinoin häntä haluttiin tukea kehittymään ja oppimaan lisää.

Lopulta Karhu oli kuitenkin huomannut, että kaikki nämä tuntemukset olivat vain hänen oman mielensä tuottamia kuvitelmia. Niihin ei ollut. löytynyt mitään faktoja ja perusteita. Karhu vain oli itse mielessään ruvennut pistämään ajatuksia ja sanoja Haukan ja Hillerin suuhun. Näin se oli sokeutunut sille, mitä kaikkea se oikeasti oli tehnyt, mitä se oikeasti osasi, mitkä oikeasti olivat sen vahvuuksia ja miten se vahvuuksiaan oli osannut hyödyntää.

Kun karhu oli tämä kaiken oivaltanut, sen oli helppoa päästää irti. Karhu oivalsi, ettei se voisi koskaan muuttaa ketään muuta, ainoastaan itseään. Karhu voisi ainoastaan päättää, mitä ajatuskulkuja ja ajatusmalleja se itse päätti seurata ja ylläpitää.

Karhu kysyi Mäyrältä: "Mistä sinä haluaisit päästä eroon?" Mäyrä pysähtyi sanoissaan, katsoi Karhua ja mietti. "Haluaisin vain tehdä työtäni, jota rakastan ja jossa tiedän olevan hyvä niin että muutkin antaisivat minun tehdä sitä rauhassa." - se pohti hieman rauhoittuneempana.

"Kuka tämän muutoksen voi tehdä?" - jatkoi Karhu. Mäyrä katsoi Karhua hölmistyneenä ja tiuskaisi: "No tietenkin Haukan ja Hillerin olisi jo pikkuhiljaa aika tulla norsunluutornistaan maankamaralle ja katsoa asioita ruohonjuuren tarpeista käsin. Ehkäpä sitten näkisivät, että pelkkä käpyjen määrä ja sen allokointi jollain kertoimille eri toimintayksilöille ei vain riitä. Tulisivat itse tekemään näitä oikeita hommia, likaamaan todella omat kätensä, eivätkä vain huutelisi ylhäältä ohjeita muille."

Karhu huomasi, että Mäyrä oli taas ajautumassa umpikujaan ajatuksissaan. "Olet varmaan siinä oikeassa, että meille kaikille tekee hyvää aina aika ajoin vaihtaa näkökulmaa, tehdä jotain omista työrutiineista poikkeavaa, että pystyy näkemään taas asioista laajemmin, monipuolisemmin ja avarammin. Mutta mitä ajattelet, kuka tämän muutoksen voi tehdä?"

"No totta kai jokaisen pitäisi selkeästi tajuta se itse!", tiuskaisi Mäyrä. "Niinpä, jokaisen todellakin voi johtaa vain itseään. Mitä sinä Mäyrä voisit tässä tilanteessa itse tehdä? Ketä sinä voit muuttaa? Karhu kysyi.

Mäyrän silmät laajenivat. Ketä sinä voit muuttaa -kysymys pyöri sen mielessä ja Karhun sanat toistuivat sen mielessä katkeamattomana looppina. "Ketä sinä voit muuttaa?" - "Ketä sinä voit muuttaa?"

"En kai voi muuttaa ketään muuta kuin itseäni.", Mäyrä lopulta sanoi. Sen katse oli jähmettynyt yksittäiseen mustikanvarpuun, joka kasvoi erillään muista pehmeällä sammalmättäällä. Mäyrä tutki tuota mustikanvarpua katsellaan. Se mittaili varvun etäisyyttä muihin mustikanvarpuihin. Se pohti, mitä kaikkea varvulta olikaan vaatinut puskea itsensä läpi paksun sammalmättään ilman toisten varpujen apua. Yhtäkkiä se tunsi sisällään lämpöä ja levollisuutta. Se ihaili mielessään mustikanvarvun voimaa ja rohkeutta. Se tajusi, että mustikanvarpu kuin hän itsekin omasi sisäisen äänen, näkemyksen, jonka se uskoi toimivan. Tämä usko oli varmasti edesauttanut mustikan varpua puskemaan itsensä läpi paksusta sammalpeitteestä, työntymään kohti aurinkoa ja tuomaan iloa metsänolennoille.

Tuntui kuin olisi kestänyt iäisyyden ennen kuin Mäyrä havahtui Karhun jatkokysymykseen: "Olet varmasti ihan oikeassa. Mikä sinua voisit tehdä, mikä auttaisi sinua tässä tilanteessa?"

"Ehkä minun ei vain pitäisi jumittua niin paljon siihen, miten Haukka ja Hilleri katsovat asioita vain pykälien kautta ja osaavat ilmaista asioita vain pykäläkielellä. Ehkä minun pitäisi enemminkin keskittyä siihen, että näkemykseni seisoo vankalla perustalla - löydän sille perusteet ja tukevat faktat tutkitusta tiedosta ja että luottaisin enemmän osaamiseeni. Ehkä minun olisi myös hyvä suhtautua Haukan ja Hillerin kommentteihin siten, että he vain tuovat minulle tietoon niitä työkaluja, jotka auttavat minua toteuttamaan hyvää, kehittämään toimintaa ja tuottamaan parempia palveluja metsän olennoille." -Mäyrä pohti.

"Miltä sinusta nyt tuntuu?" -kysyi Karhu.

Mäyrän katse löysi vanhan kelopuisen puunrungon, jonka koloon pikkulintu ahkerasti rakensi pesää. Se tunsi sisällään levollisuutta ja rauhaa. Mäyrä ihaili pikkulinnun ahkeruutta, sinnikkyyttä ja halua rakentaa hyvää kotia. Mäyrä ei muistanut milloin viimeksi se oli ehtinyt pysähtyä seuraamaan ympäröivää maailmaa, havainnoida mitä kaikkea kaunista sen ympärillä oli, nauttia näkemästään ja vain yksinkertaisesti kiittää, että oli olemassa.

"Tunnen helpottuneisuutta. Minun ei tarvitsekaan huolehtia kaikista ongelmista, minun ei tarvitse kannatella toisten heikkouksia. En minä ole oikeassa tai väärässä, eivät muuta ole puolellani tai minua vastaan. Minä olen hyvä sellaisena kuin olen. Ja se riittää. Tunnen toisaalta myös kiitollisuutta itseäni ja osaamistani kohtaan. Minun arvoni ei ole riippuvainen muista. Vähän ehkä nolottaakin, mutta olen ehkä liikaa keskittynyt taistelemaan huomaamatta, ettei minun pidäkään taistella. Olen keskittynyt näkemään muiden heikkouksia ja ongelmia, että en ole riittävästi ymmärtänyt hyödyntää minulle tarjottuja välineitä. Näkökulmani on kavenetunut." -Mäyrä pohti ääneen.

"Mitä sinä voisit jatkossa tehdä toisin?" -Karhu jatkoi.

"Koska tiedän, että minulle unelmatyöskentely on tärkeä työvälinen luoda uuttaa ja löytää ratkaisuja, minun ehkä kannattaa jakaa tätä unelmointityötä sellaisten työkavereiden kanssa, jotka ymmärtävät tätä näkökulmaa. Kehittäessäni osastoni toimintaa, voisin taas kääntyä Haukan ja Hillerin puoleen, kun vien löytämieni ratkaisuja eteenpäin ja tarvitsen sääntöjen ja normien aputyökaluja toteuttaakseni ratkaisuni. Voisikin ottaa tavakseni kysyä enemmän itseltäni, mitä tarvitsen, jotta tämä idea voisi toteutua tai mitkä asiat minua auttaisi ja tukisi viemään tätä ideaa eteenpäin aina toteutukseen asti." - Mäyrä hihkaisin innostuneena ja energisenä.

Karhu totesi: "Kuulostaa todella hyvälle ja huomaan, että olet nyt paljon iloisempi ja loistat innostuneisuuden valoa, jota sinussa ei ollut, kun jokin aika sitten tulit luokseni. Ihanaa nähdä sinut tällaisena! Mitä aiot tehdä seuraavaksi?"

"Kiitos" - sanoin Mäyrä ja jatkoi: "Jotenkin on nyt niin. hyvä olla, että pohdin miten saisin tämän tunteen pysymään vielä huomennakin ja tulevaisuudessa etten taas ajautuisi epätoivoon."

Karhu: "Tuossa aiemmin pohdit tuota asiaa, mitä silloin oivalsit?"

Mäyrä: "Totta, niinhän taisin tehdäkin. Taisin todeta, että voisi kysyä aina itseltäni, mikä minua auttaisi toteuttamaan asioita ja mitä tarvitsisin viedäkseni asioita eteenpäin yksikössäni. Ja että ainoa, jonka ajatuksiin ja toimintaan voin vaikuttaa, on vain minä itse. Olisi varmasti hyvä, jos tunnistan jatkossani olevan vastaavanlaisessa umpikujassa, voisin jotenkin saada ajatukseni pois syyttelystä ja ongelmien nimeämisestä, ja keskittyä siihen mitä minä voin tehdä sekä luopumaan asioista, joihin en oikeasti edes voi vaikuttaa. Miksi murehtia asioista, joihin ei voi vaikuttaa tai päättää? Luovu niistä asioista, päästä niistä irti."

Karhu kuunteli tuntien myötätuntoista ylpeyttä ystävästään Mäyrästä. Karhua oli iloinen, että se energinen, loistava, taitava ja osaava Mäyrä oli tullut taas takaisin. "Tuo kuulostaa oikein hyvältä. Mitä mieltä olisit, haluaisitko tehdä kanssani yhden harjoituksen? " - Karhu kysyi.

Karhu pyysi Mäyrää asettumaan hyvään asentoon sammalmättäälle, sulkemaan silmänsä ja tuntemaan miltä auringon lempeät säteet tuntuivat sen keholla.

"Hengitä rauhallisesti ja syvään. Annan hengityksen tuntua koko kehossasi. Tunnustele, miten levollisuus ja rauha levittäytyy koko kehoosi - ensin rintakehään, sieltä vatsanseudulle, sitten jalkoihin aina varpaita myöten. Tunne kuinka rentous leviää päähäsi ja päänahkaasi. Olet täysin rento ja levollinen.

Kiinnitä seuraavaksi huomiota ympäristöösi. Miltä sammalmätäs tuntuu kehosi alla? Mitä ääniä kuulet? Mitä tuoksuja haistat? Mitä makuja kenties maistat? Nauti aistimuksistasi.

Kuvittele nyt itsesi kävelemään polulle. Polku mutkittelee kesäisen metsän läpi. Auringon säteet lämmittävät puiden oksien lomasta. Mielesi on tyyni ja rauhallinen.

Kävelet polulla eteenpäin. Nautit kaikesta mitä havaitse ympärilläsi. Kulku polulla on helppoa ja vaivatonta. Polun varrella on kukkia, pysähdyt hetkeksi kunkin kukan viereen. Jokainen polulla oleva kukka on sinun vahvuutesi. Mitä vahvuuksia polkusi varrella on? Sano mielessäsi jokainen vahvuus ääneen. Tunnustele miltä vahvuus tuntuu ja missä päin kehoasi se tuntuu."

Karhu piti tauon. Mäyrä tuntui leijailevansa. Tuntui siltä kuin sammalmätäs vain hävisi sen alta ja se oli kevyt kuin höyhen. Mäyrä tunsi näkymättömän voiman kannattelevan sitä ilmassa, ja sillä oli turvallinen ja hyvä olla. Se kohtasi polullaan useita vahvuuksiaan - rohkeuden, luovuuden, leikillisyyden, ratkaisukeskeisyyden, hyväsydämisyyden, ilon. Jokaisen vahvuuden äärelle se pysähtyi ja kiitti itseään.

"Kuvittele nyt, että näet kuulet veden solinaa. Polku kaartuu ja kuljet uteliaana eteenpäin. Kaarteen jälkeen saavut pienelle aukiolle, pienen lammen rantaan. Veden solina on nyt voimakkaampaa, mutta kuitenkin rauhallista ja lempeää. Päätät kastaa jalkasi lammen veteen. Lampi on varsin matala, vesi on kirkasta ja näet pohjaan asti. Vesi tuntuu miellyttävän viileältä ja lähdet kulkemaan vedessä kohti solisevan veden ääntä.

Saavut kallion seinämän eteen, jota verhoaa tiheä saniaiskasvusto. Siirtelet saniaisia ja löydät solisevan äänen lähteen. Pienen pieni vesiputous, joka valuu pitkin kallion rakoja lammen pintaan. Auringon säteet osuvat vesiputouksen pintaa ja saa sen kimmeltämään. Ihailet valon leikkiä veden pinnalla. Ojennat kätesi ja annat veden valua avoimelle kämmenellesi. Olosi on kiitollinen ja levollinen.

Nostat katseesi ja tarkastelet ympäröivää luontoa. Luonto näyttää nyt jotenkin vihreämmältä, lämpimämmältä ja turvallisemmalta.

Kysyt itseltäsi, mistä asioista sinä saat voimaa? Kuuntelet, mitä sisäinen viisautesi vastaa sinulle.

Kiität sisäistä viisauttasi vastauksesta ja kysyt, minkä neuvon haluat antaa minulle. Kuuntelet sisäisen viisauden vastausta ja talletat sen neuvot syvälle sydämeesi.

***

Voit päästää irti asioista, joihin sinä et voi vaikuttaa.

Sinun ei tarvitse kantaa murhetta asioista, joista et voi päättää.

Sinä olet voima ja valo. Sinussa on kaikki se viisaus mitä tarvitset.

Sinulla on valta päättää, miten ajattelet ja toimit. Voit muuttaa vain itseäsi. Muusta sinun ei tarvitse huolehtia.

Päästä irti. Luota vahvuuksiisi ja osaamiseesi.

Sinä osaat.

Sinä pystyt.

Sinä olet voima.

***

Kiität sisäistä viisautta saamistasi neuvoista ja lähdet kävelemään polkua pitkin takaisin tähän hetkeen, josta lähdit matkallesi. Voit aina palata tähän paikkaan ja hetkeen, kun sinusta tuntuu siltä. Kiität saamastasi levollisuudesta ja sisäisestä viisaudestasi itseäsi.

Hengitä tietoisemmin muutaman kerran syvään. Tunnustele, miltä hengitys tuntuu kehosi eri osissa. Liikuttele käsiäsi ja jalkojasi. Jos tuntuu hyvältä voit vaikka vähän pyritellä olkapäitäsi tai vaikka venytellä kevyesti.

Ja kun olet valmis voit avata silmäsi."