Porsas (alias Viha)

"Hellyttävän ihana pikku napero possu!"  Näin kaikki ihailivat kun pikku-possu röhisi lempeästi mennessään ja tutkiessaan maata, jolla se tepsutteli. Pikku-naperossa oli vähän riiviönkin vikaakin, mutta se ei ketään haitannut. Olihan pikkuruinen vaaleanpunainen possu niin ihanan söpö ja herttainen. "Kyllä se luonne siitä tasaantuu, kun ikää karttuu" -sanottiin ja jatkettiin pienen söpöilijän hellyttelevää paapomista.

Näin jatkui ja vuodet vierivät. Ihmisten ajatus ihanasta pikku-possusta oli toistunut niin usein, että tästä uskomuksesta tuli itseään toteuttava totuus. Niin vahva totuus, että possun kasvaessa isommaksi ja alkaessa itse pohtia unelmiaan ja tarpeitaan maailmassa, sen kysymykset ja kyseenalaistamiset sivuutettiin. Olihan edelleen kyse tuosta ihanasta pikku-napero-possusta!

Possu kasvoi porsaaksi ja samalla omaksui tuon vaaleanpunaisen höttöunelman söpöstä possusta osaksi omaa identiteettiään. Tämä uskomus oli niin vahva, että se tukahdutti alleen porsaan sisältä kumpuavan tarpeen toteuttaa aitoa itseään. Uskomuksen ääni sanoin sille koko ajan: "Asiat nyt ovat vaan näin. Älä sinä pikkuruinen näitä murehdi, et niitä kuitenkaan osaa etkä ymmärrä. Katso nyt mitä saat turhalla kyselemisellä aikaan? Muut pettyvät ja hermostuvat. Älä loukkaan osaamattomilla kysymyksilläsi muita."

Elämä ei muuttunut siltikään ihanaksi ja helpoksi. Porsas huomasi ajaantuvansa tilanteisiin, joissa se salli muiden kohdella itseään syyllistävästi, syyttävästi, syrjivästi, loukkaavasti. Porsas huomaamattaan syyllisti tästä itseään: "Jos nyt minä oikeasti olenkin juuri niin huono, osaamaton, hankalan, itsekäs, muita kiusaava, kun muut kokevat? Jos oikeasti muut ovat vain oikeassa ja minä väärässä, jos minä oikeasti olen niin sekaisin, että en näe totuutta itsestäni, jonka muut kyllä näkevät?"

Porsas ihmettele, miksi muiden porsaiden elämä oli niin paljon helpompaa. Miksi se joutui jatkuvasti kohtaamana haasteita, joista ei tuntunut selviävän muuten kuin ruoskimalla itseään.

Vuodet vierivät ja porsaan kaunis vaaleanpunainen väri muuttui likaiseksi vaaleaksi roosaksi. Porsas paisui paisumistaan, kun se vain märehti oman osaamattomuutensa ja kelpaamattomuutensa äärellä. Se huomasi huutavansa hiljaisesti apua, ja kääntyvänsä aina uudelleen ja uudelleen samojen kysymysten kanssa muiden ihmisten puoleen hakeakseen vastausta kysymykseen, oliko hän todellakin niin onnettoman surkea. "Ihan oikeita asioita sinä teet, ja ihan perustellusti. En vain osaa nyt sinua yhteään neuvoa tai auttaa". Tuo alkoi olla jo liian tuttu lause. Lauseen alku synnytti porsaassa aina usko itsensä ja osaamiseensa. Jälkimmäinen lause veti taas maton alta ja palautti porsaan synkkyyteen.

Porsaan nahka kivettyi. Se muuttui betoniporsaaksi. Se oli sisältä kova, kylmä ja karhea itseään kohtaan. Se veti päälleen varoitusvärit keltaista ja punaista, jotta muut osaisivat pysyä etäällä ja se ei joutuisi taas kohtuuttoman riepottelun kohteeksi. Se jäykistyi, seisoi jämähtäneenä paikallaan, mikään tuuli tai tuisku ei sitä horjuttanut. Päinvastoin haasteet saivat sen taistele-puolustaudu asemiin. Se imi rosoisen betonin pintaan muiden tunteita ja kantoi niitä päällään. Se hidastui ja hidastui. Se otti lempinimekseen Vihan. Viha oli juuri se tunne, joka oli kovettanut porsaan sydämen. Viha oli juuri se tunne, joka oli saanut porsaan kohtelemaan itseään toissijaisena. Viha oli juuri se tunne, joka oli saanut porsaan epäilemään itseään ja uskomaan muiden ihmisten heikkouksia omikseen. Viha oli se tunne, jonka kautta porsas nyt koki muita tunteita. Porsas eli mielensä luomassa oravanpyörässä eikä voinut hyvin.

"Ei mulla mitään tätä Porsasta vastaan ole. Mä vaan halusin tehdä tämän valituksen, että työpaikallamme huomattaisiin puuttua näihin ongelmiin. Porsas tekee mun mielestä ihan oikeita asioita, ja mä olen ihan samaa mieltä monestakin asiasta Porsaan kanssa."

Siis mitä?! -Porsas pohti mielessään kuullessaan nämä sanat. Samalla vyöryivät hänen mieleensä kaikki tilanteet, joissa se oli tehnyt pohjatyöt parhaalla mahdollisella tavalla ja silti ottanut kantaakseen muiden ihmisten kiukkua ja kiukuttelua. Porsas muisti ystävän sanat: "Sinä olet kyllä taitava, ja osaavat. Tiedät alastasi paljon". Porsas alkoi kysyä itseltään, mistä oikeasti oli kyse tilanteissa, joita se oli kohdannut ja olivatko ne itseasiassa lainkaan hänestä johtuvia vaan itse asiassa asioita, jotka se oli kasannut harteilleen kannettavakseen muiden puolesta. Kuka porsas oikeasti halusi olla, mitä se halusi oikeasti tehdä ja toteuttaa?

Porsas aloitti matkan itseensä. Se päätti löytää oman sisäisen äänensä ja sisäisen viisautensa sekä tutkia, mitä sisäinen minä itseasiassa oikeasti itse halusikaan. Ennen pitkää se huomasikin, ettei se ollutkaan itseä asiassa porsas ollenkaan. Possu ja Porsas olivat vain muiden häneen asettamia olettamuksia, odotuksia ja omien toteutumattomien unelmien tai haaveiden projektiota. Porsas oli muokkautunut sellaiseksi kuin muut halusivat, nöyräksi ja muiden roskia hoitavaksi tuhisijaksi.

Se itseasiassa oli syvimmiltään Saukko - leikkisä, iloinen, kujeileva, hersyilevä, utelias ja aina energinen kulkija. Se huomasi betoniporsaan haudanneen alleen todellisen minänsä, piti sen sisällään ja ruodussa. Juuri niin kuin sille oli aina sanottu, että tulisikin tehdä.

Tämän kaiken huomatessaan Saukko näki entisen minänsä, betoniporsaan, pienevän ja pienenevän. Siitä tuli lopulta sileä ja munanmuotoinen graniittinen kivi, jossa oli keltaisia ja punaisia raitoja. Entisestä minästä tuli kevyt nostaa ja siirtää sivuun. Ja niin Saukko tekikin.

Saukko löysi ilon ja onnen elämäänsä. Se huomaisi, että vaikka sinänsä arjen ja työn haasteet eivät sinänsä muuttuneet, se oppi asennoitumaan niihin toisin. Se ei enää kantanut toisten syyllisyyttä harteillaan, se alkoi enemminkin loistaa ja sanoitti enemmän myös muiden loistetta. Se huomaisi, että mitä enemmän antoi tilaa sisäiselle minälleen ja sisäiselle viisaudelleen, sitä helpommalta elämä tuntui. Sen ei enää tarvinnut hätäillä asioita, murehtia tulevaa, vaan enemminkin luottaa viiveeseen ja viisauteensa.

Entinen minä - Porsas alias Viha - oli enää Saukolle vain ajoittain vieraileva tunne. Saukko oppi kohtaamaan Porsaan eli Vihan myötätunnolla. Kysymään siltä, mistä tarpeesta se kulloinkin muistutti ja päästämään tämän jälkeen siitä kiittäen irti. Saukko ymmärsi, että Vihallakin oli oma tehtävänsä, mutta se ei ollut Saukon todellinen minä!

Kuvan lähde: Pohjolan voimaeläinkortit (Maaretta Tukiainen ja Markus Frey).