Osa kaikkea

Lumen rauhallisuus. Valkoinen, paksu peite peittää maan rauhallaan. Taivaalta satelee hiljalleen isoja hiutaleita. Lumihiutaleet laskeutuvat kevyesti lumipeitteen päälle ikään kuin päiväpeitteeksi.

Luonto on hiljaa. Puiden oksat liikkuvat vain hieman. Oksat kaartuvat kevyesti kohti maata lumen kosketuksen voimasta.

Vedän syvään henkeä ja puhallan hitaasti ilmaa ulos. Samalla tunnen kuinka arjen kiire hiljalleen siirtyy uloshengityksen avulla ulos kehostani. Mielessäni näen kuinka viikon hektiset asiat siirtyvät ulkopuolelle, voin katsella niitä etäältä, ottaa niihin tervetullutta etäisyyttä ja saan niille asetettua oikeat mittasuhteet.

Oloni on tyyni ja rauhallinen.

Hymy nousee kasvoilleni. Nautin lumihiutaleiden kosketuksesta kasvoillani. Asettaudun lumipeitteelle makaamaan hetkeksi ja kohdistan katseeni kohti maailmankaikkeutta.

Ihailen taivaan avaruutta. Iloitsen taivaan kannen avaruudesta. Se muistuttaa minua lempeästi omasta voimastani, oman elämäni johtotähdestä.

Minulla ei ole kiire minnekään. Suljen silmäni ja vain olen tässä hetkessä.

Tunnen voimautuvani, energisoituvani omista vahvuuksistani ja kiitollisuuden tunteesta.

Nousen ylös ja vielä hetken katson ympärilläni olevaa luontoa. Jossakin oksistossa pikkulintu on istahtanut lumiselle oksalle saaden oksalla oleva lumen varisemaan maahan. Katseeni kiinnittyy myös läheisen männyn rungolla kiipeilevään oravaan. Tuntuu kuin olisin osa tätä luontoa, tätä metsää ja metsän eläimistöä. Minut on hyväksytty osaksi tätä kaikkea. Päästän huuliltani ääneen kiitoksen.

Olen valmis, tyytyväinen. Lähden kulkemaan kohti kotia levollisin mielin.