Muurahainen

13.02.2023

Ahertaa, ahertaa, ahertaa.

Muurahainen tunsi olevansa merkityksellinen, kun se oli koko ajan liikkeessä. Kiire oli normaali kokemus. Se nyt vain oli tottunut siihen, että arki oli hektistä, jatkuvaa kiirettä, runsaasti asioista listattuna to do-listoille, jatkuvia keskeytyksiä pienimmistäkin asioista, ei aikaa nauttia lounaasta, kahvitauotkin menivät työasioita tehtäessä, sillä aina jollakulla oli sille kiireellinen asia josta oli pakko kysyä.

Tätä oli jatkunut jo jonkin aikaa. Oli toisaalta helppoa ajatella, että kun vain tekee kaiken mitä pyydetään ja enemmänkin, nopeasti, tehokkaasti, saa enemmin tai myöhemmin kunniaa ja kiitosta. Saa ansaitsemansa kiitoksen ja arvotuksen, kunnioituksen ja tuen. Aina aika ajoin tuntui vain, että tätä sai odottaa turhankin kauan.

Ehkä se nyt sitten vain kuului asiaa, ettei kiitosta kuulunut. Se myös itse tuudittautui ajatukseen, että turha turhia kiitellä, ettei vain ylpisty ja ala vaatimaan liikoja. Siksi se ei myöskään pitänyt siitä, että sille sanottiin kiitos. - - - Siis mitä?! Ennen kaikkea muurahainenhan juuri oli kaivannut kiitosta, arvotusta ja kunnioitusta. Mutta niinä muutamina kertoina, kun se huomasi jonkun yrittävänkin sanoa joitain hyvää, se piiloutui uuden urakan, keskeneräisen työ tai jonkun muun vähäpätöisen homman äärelle. Jotain, jolla vain huomaamattaan se vakuutti itselleen omaksumansa ajatuksen olevan totta - että vain yliahkera tulee samaan lopussa kiitoksen, ei saa turhia pysähtyä "vähäpätöisten" kiitosten äärelle ettei vain ylpisty.

Muurahainen, muurahainen, muurahainen.

Toistoa, tehokkuutta, yliahkeruutta.

Ei saa pysähtyä, ei saa ottaa vastaan kiitosta.

Odota. Älä odota.

Älä ylpisty.

Suorita, tee osuutesi.

Kukaan ei jaksa kiitosta rukoilevaa.

Se on heikkoutta.

Se on ammattitaidottomuutta.

Sinä yksin, ja vain sinä.

Kukaan ei sinua auta, kukaan ei sinua tule nostamaan.

Nosta itsesi, mutta älä ylpisty.

Panosta, ponnistele, älä pysähdy.

Muurahainen, muurahainen, muurahainen.

Arki oli joka päivä samaa suorittamista. Kun yhden neulaisen oli saanut kasaan, haettiin heti seuraavaa, ja seuraava, ja seuraava. Helppoa, kun vain tekee ajattelematta niin kuin aina ennenkin.

Eräänä päivänä ahertaessaan muiden samanlaisten muurahaisten kanssa se jostain syystä pysähtyi. Se pysähtyi paikalleen, se jähmettyi. Muut muurahaiset vaelsivat sen ohi, huomaamatta että se oli pysähtynyt. Kukaan ei huomioinut sitä, kukaan ei sanonut mitään. Se ei ollut koskaan ennen pysähtynyt ja se hämmästeli, ettei kukaan tullut hoputtamaan sitä jatkamaan matkaansa.

Se päätti kokeilla siirtyä ensin askeleen, sitten toisen ja kolmannen, sivuun. Mitään ei tapahtunut, kukaan ei reagoinut siihen, kukaan ei puhunut sille.

Polun vieressä oli pieni sammaloitunut kivi. Muurahainen nousi kiven päälle ja jäi sinne seuraamaan muiden kulkua ja aherrusta. Ihme kyllä se ei hätääntynyt siitä, että se piti taukoa. Ihme kyllä se huomaisi seuraavansa erityistä levollisuutta sydämessään tuntien muiden muurahaisten aherrusta, ja äänetöntä kulkua virtana kohti kotipesää. Ensimmäistä kertaa se näki koko muurahaisvirran, musta-ruskean vanan kiemurtelevan mättäiden, kukkien, kantojen ja kivien välistä.

Muurahainen ei ollut koskaan aiemmin huomannut metsän vihreyttä, se oli aina ennen vain nähnyt suoraan eteensä, ruskean lukuisten muurahaisten tallaaman polun.

Hetken päästä sen viereen lehahti västäräkki pyrstöään keikutellen. "Eikö olikin upea päivä! Eikö olekin ihanaa, kun on taa kesä?!" - Västäräkki sirkutteli ja tanssahteli. "On varmaank...." oli Muurahainen juuri sanomaisillaan kun Västäräkki jatkoi: "Olen aina ihmetellyt ja kunnioittanut työtänne, jota teette yhteisen hyvän eteen. Se on niin saumatonta ja kuinka osaatte ratkaista kukin yhdessä ja erikseen haasteita, joita polullanne tulee eteen. Itse toivoisin ajoittain voivani tehdä työtäni yhdessä muiden kanssa, jakaa ja iloita saavutuksista. Te teette arvokasta työtä". Näin sanottua Västäräkki lehahti lentoon ja katosi metsän puiden väliin.

Muurahaista koskettivat Västäräkin sanat. Se tunsi pienessä sydämessään lämpöä ja kiitollisuutta. Tämä tunne samalla hämmensi, herätti ihmetystä ja kiitollisuutta.

Seuraavina päivinä Muurahainen otti tavakseen pysähtyä aika ajoin työnsä äärellä jonkin mättään tai kannon päälle ihailemaan yhteistä työtä. Se myös tapasi Västäräkkiä aika ajoin ja alkoi kertoilla sille päivänsä kulusta. Jonkin ajan kuluttua se huomasi kertovansa arjestaan ylpeänä, iloisena ja tyytyväisenä. Näillä pienillä tauoilla se nautti ympäröivän luonnon äänistä, väreistä, muodoista ja liikkeistä. Se tunsi sydämessään riemua ja kiitollisuutta, että oli olemassa, se alkoi huomata itsessään paljon hyvää ja voimallista. Se alkoi kertoilla kokemuksistaan myös toisille muurahaisille ja se alkoi ottaa paremmin vastaan kiitosta ja kiitollisuutta myös toisilta. Se alkoi myös kiittää ja iloita toisten osaamisesta ja avusta, jota se sai itse.

Eikä aikaakaan, kun sen osaaminen huomioitiin laajemmaltikin. Esimuurahaisen kanssa keskusteltuaan se huomaisi ensimmäistä kertaa tulleensa näkyväksi, huomatuksi ja arvostetuksi. Sen ideoista oltiin kiinnostuneita ja se sai mahdollisuuksia vaikuttaa ratkaisuihin. Muurahainen koki työnsä nyt tärkeäksi ja merkitykselliseksi, se koki itsensä tärkeäksi, arvokkaaksi ja merkitykselliseksi. Vaikka tunteja ei päivässä ollutkaan yhtään enempää kuin aikaisemminkaan, olisi työpäivän aherrusten jälkeen edelleen energinen ja palautuneempi. Muurahainen nautti työstään, sen nautti osaamisestaan, se nautti oppimisesta ja uusien asioiden kohtaamisesta.

Ahertaa, ahertaa, pysähtyy ja palautuu, lepää, ahertaa, lepää ja palautuu.

"Jokainen päivä on ihmeellinen. Kiitos kaikesta, kiitos itselleni."