Lumi

On satanut lunta.

Maa on peittynyt. Se kohta on peittynyt.

Minun ei tarvitse ajatella sitä. Voin kävellä sen ohi, sen päältä, vierestä ja sivusta, huomaamatta ja noteeraamatta sitä lainkaan.

Samoin kuin kevät talven viimeisien lumisateiden hento harso peittää alleen kaiken. Samalla tavalla voin verhoilla mieleni olemaan näkemättä sitä. Voin sivuuttaa sen reagoimatta. Se ei ole minulle mitään.

Mieleni on kääriytynyt turvallisen harson suojaan, piiloon siltä mikä on totta ja totuus. Se mitä en näe, ei ole olemassa. Sitä mitä en näe, ei tarvitse minulta huomiota. Sille, mitä en näe, ei minun tule tehdä mitään.

Silti se on olemassa.

Se on olemassa lumivaipasta riippumatta. Se on siellä alla. Odottaa.

Sen aika on tulla vielä esiin, vääjäämättä.

Se on lopulta pysyvämpi kuin lumi. Lumen on jossain vaiheessa aika väistyä ja paljastaa se. Se voi odottaa, se ei ole menossa mihinkään.

Mieleni lumiharso ei ole myöskään pysyvää. Sen suoja on vain väliaikainen, lyhyt ja hauras. Mieli ei voi kääriytyä sen suojaan todellisuudelta kovin pitkäksi aikaa. Ennen pitkää mielen on kohdattava se mitä se nyt ei pysty näkemään.

Mielen lumiharso on kuin alkukantaisen vaiston antama ohje paeta, hyökätä tai lamautua. Sen tehtävä ei ole olla olemassa pitkään, vain väliaikaisesti. Vain sen aikaa, kun mieli on riittävän vahva kohtaamaan todellisuuden. Siihen on kuitenkin liian helppoa jäädä kiinni. Se on kuin lempeä ja lämmin syli, turvallinen. Lämmin huopa, johon kääriytyä, vetää peitto yli pään ja antaa olla.

Katson ikkunasta ulos.

Pieni lintu päättäväisesti laskeutuu maahan ja alkaa nokkia maata tuoreen lumikääreen läpi. Se ei pelkää lunta, se anna sen estää toteuttamasta tavoitettaan. Se haluaa, se toimii, se tekee. Se ei annan lumiharson estää. Elämän nälkä on voimakkaampi kuin este sen mielessä.

Ennen pitkää lintu löytää sen mitä se haluaa ja tarvitsee. Maahan oli tippunut siemeniä siitä pussista, jolla toissa päivänä täytin lintulaudan. Lintulauta on jo syöty tyhjäksi. Silti pikkulintu ei luovuta, se on päättänyt löytää siemeniä ja se tiesi mistä niitä etsiä.

Mitä minun mieleni tarvitsee? Mitä minä tarvitsen?

Mitä jos palaan vahvuuksieni ääreen? Mitä jos keskityn siihen mihin minä itse voin vaikuttaa? Mitä jos sitä kautta, otan haltuun mieleni ja oman hyvinvointini.

Mitä jos sen sijaan että kääriytyisin tiukemmin huomani sisään antaen muiden viedä minua, ottaisinkin askeleen eteenpäin ja tarkastelisin haastetta uteliaana ja tutkien. Mitä jos kysyisi haasteeltani, mitä sen haluaa, mitä se tahtoo kertoa, mikä sen viesti on.

Olen silloin vahvempi, viisaampi ja aidosti läsnä elämässäni, oman hyvinvointini kapteeni.

Lumi sulaa maasta ja paljastaa karun maan. Paljastaa asian jonka olen halunnut unohtaa ja työntää syrjään. Nyt en enää voi paeta. Minun on vain kohdattava asia, ryhdyttävä toimiin. Joko viisaampana, valmiimpana, itseni herrana tai voimattomana, säikkynä, pelokkaana ja arkana.

Kaikki on kiinni siitä, mitä haluan elämältäni!

Musiikkivinkki: Pave Maijanen: Elämän nälkä