Lehti

Monty Pythonissa on animaatiosketsi, jossa syksyisessä väriloistossa olevan lehtipuun yksi lehdistä voivottelee elämän haastavuutta, tuskaa, turhuutta ja syvää masennustaan. Lopulta tuo yksittäinen lehti toteaa, ettei ole enää mitään syytä jatkaa ja tippuu maahan. Hetken päästä loput puun keltaisista lehdistä huokaavat yhteen ääneen samaa tuskaansa ja yhdellä yhteisellä ravistelulla ne kaikki putoavat yhtä aikaa maahan. Puu on nyt ilman lehtiä, alaston, kylmä ja karu.

Katsoin työhuoneeni ikkunasta ulos syksyistä metsää ja huomioni kiinnittyi kellastuneisiin lehtiin. tuo sketsi tuli mieleeni.

Neljän vuoden ajan maassa elämän kiertokulku on kokoajan läsnä. Kevät herättää luonnon talviunestaan, auringon säteet. houkuttelevat uudet versot esiin ja talven raskaus kariseen hartioilta. Kesä on taas elämän juhlaa, luonto kukkii, on täynnä ääntä, iloa ja elämää. Sitä on itsekin voimissaan ja energiaa täynnä. Syksyllä on taas vuoro hiljentyä, rauhoittua, alkaa varautumaan pitkää pimeään aikaan, varmistaa että omat akut on ladattu tulevaa hiljaisempaa vuodenaikaan varten. Talven pakkaset nipistelevät poskissa, kääriydymme mielellämme vällyjen alle tai nautimme raikkaasta talvissäästä ulkona liikkuen. Luonto on hiljaa, mutta kuitenkin täynnä eloa.

Jos puiden lehdillä olisi persoona, eläisi kukin lehti vuoden kierron aikana yhden elämänajan. Keväällä versova lehti on kuin vastasyntynyt lapsi, kaikelle avoin, uteliasta ja innokas. Kesällä lehti elää nuoruuttaan ja varhaisaikuisuuttaan, kerää runsaasti elämän kokemuksia, oppeja ja osaamista. Loppukesästä on vuorossa keski-ikäisyyden seesteisemmät ajat, pienten asioiden arvostamista, olennaiseen keskittymistä, nauttimista saavutuksista ja osaamista rentoutua saavutusten äärellä. Syksyn saavuttua lehti on saavuttanut vanhuuden ja viisauden iän. Se jakaa elämänkokemustaan puun rungolle, tallettaen sen muistiin tulevia sukupolvia varten tärkeimmät opit ja viisaudet. Myöhäissyksyn myötä lehden voimat vähenevät, sen on kellastunut, sen on aika siirtyä eteenpäin, tippua maahan ja muuttua energiaksi tuleville polville. Talven tultua puu on lehdetön, ilmeetön ja hiljaa. Puun äärellä voi muistella kulunutta vuotta, kevättä, kesää ja syksyä. Nauttia muistoista ja kertyneistä opeista. Tehdä hiljaa suunnitelmia seuraavaa vuoden kiertoa varten, ottaa opiksi ja vahvistua.

Mitä enemmän ikää minulle on karttunut, sitä enemmän huomaan elävänä vuoden kierron mukaisesti. Energiatasoni vaihtelevat valon määrän mukaisesti ja olen myös oppinut ottamaan kustakin vuodenajasta itselleni sen parhaimmat puolet. Vuoden kierto ei ole minulle alusta loppuun kulkemista. Vuoden kierto merkitsee minulle aina uusia alkuja, loppu on aina lähtölaukaus jollekin uudelleen. Se että jokin loppuu ei minulle merkitse surua tai suurta luopumisen tuskaa. Kaikella on aikansa, kaikella on paikkansa.

Esimerkiksi syksyn väriloisto merkitsee minulle uusia alkuja, uusia mahdollisuuksia, mahdollisuutta oppia, kehittyä, kypsyä ja valmistella uutta. Syksyn väriloisto ilmentää minulle mahdollisuuksien kirjoa, tiedon määrää joka houkuttelee äärelleen ammentamaan itsestään viisautta minun hyväkseni, minun käyttööni. Syksy on minulle kehittymisen, uudelleen syntymisen ja ilon aikaa. Syksy mahdollistaa minulle keskittymisen omiin tarpeisiini, mitä minä haluan elämältäni nyt ja seuraavana vuonna. Syksyn on mitä oivallisinta aikaa unelmoida, tehdä unelmakarttaa, asettaa itselleen tavoitteitaan ja lähetä seuraamaan toimintasuunnitelmaa kohtia päämäärää. Syksy on minulle uuden alun merkki, merkki uusista mahdollisuuksista, ennakkoluulottomasta asenteesta ja sen kaikkein tärkeimmän eli itsen huomioimisesta.